Tutkimus: optimismilla myönteinen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin
Alun perin Duodecimissa julkaistussa artikkelissa käy hyvin ilmi optimistisen asenteen vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimuksen mukaan optimistit kokevat harmituksen tunteita pessimistejä vähemmän, pystyvät käsittelemään vastoinkäymiset paremmin ja sortuvat harvemmin terveydelle haitallisiin elämäntapojen muutoksiin.
Geenit ja kasvuympäristö vaikuttavat elämänasenteeseen
Artikkelissa optimistit määritellään "ihmisiksi, jotka odottavat hyvien asioiden tapahtuvan heille tulevaisuudessa," Elämässä vastaan tulevia haasteita, vastoinkäymisiä ja ongelmia kohdatessaan optimistit ovat verrattain periksiantamattomia ja itsevarmoja, kun taas pessimistit epäröivät ja epäilevät enemmän omia kykyjään (Carver ym. 2010). Pohjimmiltaan kyse on klassisesta "puoliksi täynnä, puoliksi tyhjä" -asetelmasta, eli siitä, miten positiivisesti yksilö näkee vallitseva olosuhteet tulevaisuutta ajatellen.
Tutkimuskentällä vallitsee edelleen epäselvyyttä siitä, kuinka paljon geenit vaikuttavat optimistisen asenteen periytymiseen ja mikä puolestaan on ympäristötekijöiden rooli elämänasenteen muokkaantumisessa. Tutkijoiden mukaan suurin vaikuttavin tekijä on kuitenkin lapsuuden kasvuympäristö, kun taas perinnöllisyyden vaikutukseksi on arvioitu noin 25 %. Eräässä tutkimuksessa on jopa osoitettu, että vanhempien tarjoama lämpö ja taloudellinen turvallisuus ennustivat optimismia aikuisiässä (Carver ym. 2010).
Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että kukaan meistä ei ole puhdasverinen pessimisti tai optimisti. Pikemminkin jokaisen ihmisen elämänasenne on omanlaisensa sekoitus näitä molempia puolia ja mikä parasta, optimismin määrää voi halutessaan myös kehittää.
Tutkimukset ovat osoittaneet optimismin hyödyllisyyden
Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että elämänasenteella todellakin on suuri vaikutus ihmisen käytökseen. Koska elämää ohjaavat uskomukset vaikuttavat suoraan yksilön elintapoihin, ne myös pahimmillaan huonontavat elämänlaatua, lisäävät sairastumisriskiä ja vaikuttavat negatiivisesti elinajan odotteeseen.
Tutkimusten mukaan optimistien fyysinen terveys on keskimäärin parempi kuin pessimisteillä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että optimisti keskittyy enemmän terveyttä vaaliviin toimintatapoihin, kun taas pessimistin käyttäytyy helpommin terveyttä vahingoittavasti (Carver ym. 2010). Elämänvalinnat näkyvät konkreettisesti muun muassa siinä, että optimistien kortisolipitoisuudet pysyvät alempina stressaavissa tilanteissa, he hankkivat enemmän tietoa sairauksiin liittyvistä riskeistä ja onnistuvat paremmin esimerkiksi liikuntatottumusten lisäämisessä.
Suuressa, peräti 95 000 naista kattaneessa yhdysvaltalaistutkimuksessa kävi ilmi, että optimistit sairastuivat huomattavasti vähemmän sydän- ja verisuonitauteihin ja myös heidän kokonaiskuolleisuutensa oli pessimistejä alhaisempi. Lisäksi optimismin on todettu ehkäisevän masennusta sekä suojaavan synnytyksenjälkeiseltä masennukselta (Carver ym. 2010).
Tutkimuksen toteutus
Mustosen ja Mattilan tutkimus käsitteli arjen vastoinkäymisten aiheuttamien tunne-elämysten käsitteistöä sekä näiden negatiivisten kokemusten toistuvuutta, kestoa ja voimakkuutta. Kyselytutkimukseen vastanneiden tuli nimetä pienten vastoinkäymisten, kuten unohdusten ja myöhästymisten aiheuttamia tunnetiloja, kuvailla niiden voimakkuutta ja kertoa niiden kuormittavuudesta. Yhteensä kyselyyn vastasi 5400 ihmistä. Tämä niin kutsuttu harmituskysely yhdistetiin Duodecimin sähköiseen terveystarkastukseen, jossa puolestaan kartoitettiin ihmisen elintapoja, henkistä hyvinvointia sekä sairastumisriskiä.
Tulokset: optimismi vaikuttaa elintapoihin – ja sitä kautta jopa elinajan odotteeseen
Kuten tutkimuksen tilastollinen analyysi osoittaa, pessimistejä harmittaa useammin, pidempään ja voimakkaammin. Harmitus puolestaan kuormittaa ihmistä ja vaikuttaa haitallisesti elintapoihin ja jopa elinajan odotteeseen.
Optimistisen ja pessimistisen elämänasenteen ero näkyy selkeästi yksilön kyvyssä sietää vastoinkäymisiä. Mitä optimistisemmin ihminen näkee tulevaisuuden, sitä vähemmän hän antaa arkisten vastoinkäymisten kuormittaa itseään. Jos taas tulevaisuuteen liittyy paljon uhkakuvia, pienetkin arjen epäonnistumiset saattavat vaikuttaa negatiivisesti elimistöön.
Tutkimuksessa todettiin, että optimistien ja pessimistien kokemukset arjen pienistä epäonnistumisista vaihtelivat huomattavan paljon toisistaan. Siinä missä optimisteista vain 3 % arvioi pienten vastoinkäymisten aiheuttavan useiden tuntien harmituksen, pessimistien keskuudessa vastaava luku oli 20 %. Suurempien vastoinkäymisten osalta luvut olivat puolestaan 34 % ja 60 %. Lisäksi on otettava huomioon, että uuden vastoinkäymisen kokemisen edellisen harmituksen aikana helposti kuormittaa ihmistä entisestään.
Negatiivisista elämäntapahtumista aiheutuva kuormitus vaikuttaa suoraan jopa elinajan odotteeseen. Tässä suhteessa puhutaan kuitenkin selkeistä eroista myös miesten ja naisten välillä. Ero sukupuolten välillä johtuu ennen kaikkea siitä, että miehillä on tapana turvatua naisia enemmän tupakkaan ja alkoholiin kuormittavissa elämäntilanteissa.
Mustosen ja Mattilan tutkimus tukee siis selvästi aikaisempia havaintoja optimismin hyödyllisyydestä.
"Optimismi näyttää olevan sekä hyvän että terveemmän ja pidemmän elämän saavuttamisen kannalta pessimismiä parempi elämänasenne" (Nes & Segerstrom 2006).
Voiko optimistista asennetta sitten kehittää?
Kyllä voi. Onneksi.
Koska elämänasenteemme ei tule syntymälahjana, sitä on mahdollista kehittää juuri haluttuun suuntaan. Positiivisen psykologian piirissä onkin viime vuosikymmeninä kehitetty harjoituksia, joilla pystytään vahvistamaan haluttuja tunteita - esimerkiksi optimismia, kiitollisuutta, myötätuntoa ja muita "onnentaitoja" (Mattila & Aarninsalo 2009). Näillä harjoituksilla on myös todettu olevan myönteisiä vaikutuksia, sillä niiden on huomattu sekä lisäävän onnellisuutta että lieventävän masennusoireita (Sin & Lyubomirsky 2009).
Artikkelin kirjoittajat myös listaavat esimerkinomaisesti muutamia harjoituksia, joista voi olla apua optimismin tunteen vahvistamisessa. Yksi niistä vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta:
"Kuvittele itsesi tulevaisuudessa esimerkiksi viiden vuoden päästä, tilanteseen, jossa kaikki on elämässäsi sujunut niin hyvin kuin mahdollista. Olet tehnyt paljon töitä ja saavuttanut kaikki tavoitteesi elämässä. Kirjoita tästä aiheesta 20 minuuttia päivittäin, esimerkiksi 10 päivän ajan."
Tutkimusten mukaan tämä harjoitus on osoittautunut erityisen toimivaksi, sillä sen on todettu lieventävän negatiivisia tuntemuksia, parantavan yksilön motivaatiota ja vahvistavan elämän tarkoituksellisuuden tunnetta.
Ylipäätään kiitollisuus on avain optimismiin. Duodecimin artikkelin kirjoittajat kehottavat esimerkiksi miettimään iltaisin kolme asiaa, jotka onnistuivat tänään erityisen hyvin. Metodi on tuttu Superpotentialin blogissa aiemmin julkaistusta positiivisen psykologian tutkimuksesta, jossa käsiteltiin valokuvauksen vaikutuksia hyvinvointiin. Samoin tutkijat neuvovat kirjaamaan ylös kiitollisuutta herättäviä asioita esimerkiksi päiväkirjaan. Joillekin voi toimia myös erillisen "huoliajan" varaaminen jokaiseen iltaan. Tämä tiukasti rajattu ajanjakso mahdollistaa sen, että päivän aikana mieleen kertyvät huolet voi halutessaan käsitellä yhdellä kertaa saman päivän iltana.
Optimismin tyrkyttäminen ei kuitenkaan ole järkevää
Artikkelissa tuodaan mielenkiintoisella tavalla esiin optimismin tuputtamisen ongelmia ja siihen liittyviä negatiivisia vastareaktioita.
"Optimismin kauppaaminen katkerille ja kyynisille epäonnen ja karujen koettelemusten koulimille kansalaisille ei ole helppoa, ja se koetaan helposti lähinnä loukkaavaksi ja aitoja tunteita vähätteleväksi tavaksi kuitata todelliset ongelmat. Kun harmittaa tai ahdistaa, niin usein ainoana lääkkeenä, jonka koetaan auttavan ja tekevän elämästä hetkellisesti elämisen arvoista, pidetään viinaa tai muita päihteitä."
Siksi erityisesti lääkärien on syytä olla tarkkana sen suhteen, miten he voivat motivoida asiakkaita omaehtoiseen muutokseen.
"Lääkärin on siis syytä olla erityisen hienovarainen puhuessaan optimistisen elämänasenteen eduista, vaikka tutkimustulokset optimismin hyödyistä osoittavat, että optimismilla on monia terveyttä ja hyvää elämää tukevia vaikutuksia. Lääkäri ei voi omalla auktoriteetillaan 'syöttää' tätä 'ilosanomaa' potilaille. Hyödyllisempää onkin ajatella, että potilaat 'muuttavat itse itseään ja päättävät ryhtyä toimimaan elämässään jollakin toisella tavalla', jos niin haluavat (Mattila & Aarninsalo 2009; De Jong & Berg 2008). Kyse on siis enemmän tilannetajusta ja ihmistuntemuksesta sekä aidosta kohtaamisesta, jonka puitteissa pientä valonpilkahdusta ja näkökulman vaihtamista voisi ehdottaa kaikista huonoimmassakin asemassa oleville."
"Se, että joku välittää ja aidosti yrittää auttaa, vaikuttanee tässäkin yhteydessä enemmän kuin opettaminen ja potilaille itsestäänselvien asioiden toistaminen."
Lopuksi: mitä tästä opimme?
Optimistin ja pessimistin ero näkyy selkeästi esimerkiksi siinä, miten ihminen kykenee käsittelemään arjen väistämättömiä vastoinkäymisiä, millainen vaikutus niillä on omiin elintapoihin ja kuinka tehokkaasti ihminen pääsee harmituksen tunteista eroon. Tutkimuksen mukaan vastoinkäymisillä on lievempi vaikutus optimisteihin kuin pessimisteihin ja epäonnistumiset myös kuormittavat optimistia huomattavasti vähemmän. Superpotentialin blogissa aiemmin käsitelty positiivisen reagoinnin taito, eli ihmisen kyky kääntää vastoinkäymiset voitoksi, vaikuttaa siis vahvasti optimistisen asenteen, hyvinvoinnin ja sitä myötä jopa pitkäikäisyyden taustalla.
Teksti: Juha Kalaoja / Superpotential
Tekstissä mainitut lähteet:
Carver, CS, Scheier, MF, Segerstrom, S. 2010. Optimism. Clinical Psychology Review 30, 879-889.
De Jong, P & Berg, IK. 2008. Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. Lyhytterapiainstituutti, s. 170.
Mattila & Aarninsalo 2009. Onnentaidot. Duodecim, Helsinki
Nes, LS. & Segerstrom, SC. 2006. Dispositional optimism and coping. Personality and Social Psychology Review 10: 235-251.
Sin, NL & Lyubomirsky, S. 2009. Enchancing well-being and alleviating depressive symptons with positive psychology interventions. Journal of Clinical Psychology 65: 467-487.