top of page

Kahdeksan oppia ihmissuhdetaidoista (Karla Nieminen: Olet hyvä tyyppi)


Hyvät ihmissuhdetaidot antavat loistavat lähtökohdat koko elämälle, sillä ne vaikuttavat parisuhteiden ja ystävyyssuhteiden lisäksi kaikkiin muihinkin sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin. Luin Karla Niemisen inspiroivan kirjan "Olet hyvä tyyppi. Opas sujuviin ihmissuhteisiin" ja poimin kahdeksan parasta vinkkiä teidänkin iloksenne.

1. Runsauden mielentila mahdollistaa aktiivisuuden ilman epäonnistumisen pelkoa

On valtava ero siinä, näkeekö elämän rajoitteiden ja puutteiden kautta vai loputtomien mahdollisuuksien täyttämänä temmellyskenttänä. Puutteen mielentila (scarcity mindset) keskittyy elämän rajallisiin mahdollisuuksiin, totuttuihin rutiineihin, pieneen tuttavapiiriin ja pessimistiseen näkemykseen tulevaisuuden mahdollisuuksista. Sen sijaan runsauden mielentilan (abundance mindset) vallitessa elämässä ei ole rajoituksia sen suhteen, kuinka paljon ystäviä on ympärillä, miten paljon voi nauttia jokaisesta päivästä ja kuinka isoja unelmia voi elämän aikana saavuttaa.

Kuten Nieminen kirjoittaa, runsausperiaate vaikuttaa suuresti myös ihmissuhdetaitoihin:

"Siirry runsauden mielentilaan. Takkiin tulee koko ajan, mutta uusi mahdollisuus ja seuraava onnistuminen ovat tulossa. Se voi tapahtua seuraavalla minuutilla tai jossain kaukana edessäpäin, mutta se tulee tapahtumaan. Uusi mahdollisuus on aina olemassa."

Kun maailman näkee loputtomien mahdollisuuksien kautta, pelko yksittäisistä epäonnistumisista ei enää häiritse liikaa tavoitteiden aktiivista toteuttamista:

"Seuraava tai edellinenkään mokasi ei ollut 'se elämäsi tilaisuus', jonka sitten menit mokaamaan. Ei ole mitään 'elämäsi tilaisuutta'. Sori, että paljastin tämän. Ei ole sitä yhtä ainoaa ystävää, työpaikkaa, miestä tai naista, jota on kaikin voimin tavoiteltava tai josta on pidettävä kiinni kynsin hampain. Elämässäsi on ollut ja tulee edelleen olemaan paljon upeita tilaisuuksia tartuttavaksi. Mahdollisuuksia riittää, kun niitä osaa etsiä ja uskaltaa hyödyntää."

2. Aloitteellisuus rikastaa elämää valtavasti

Karla Niemisen kirjan yksi tärkeimmistä vinkeistä painottaa hyvin yksinkertaista asiaa - omaa aloitteellisuutta ihmissuhteiden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Aktiivinen ihminen saa elämäänsä enemmän toimivia ihmissuhteita ja pitää ne myös paremmassa kunnossa.

Sosiaalisten onnistumisten takana on yleensä iso kasa tehtyjä aloitteita, joista muut näkevät ainoastaan pienen osan. Aktiivisella aloitteiden tekemisellä oppii eniten siitä, mitkä käytännöt toimivat ja mitkä puolestaan eivät. Siksi Nieminen kehottaakin kaikkia järjestämään elämänsä niin, että se on täynnä mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä.

"Omaa onnekkuuttaan voi kasvattaa. Kun teet paljon, alkaa tapahtua. Useasta kokeilusta ja pienistä puroista kasvaa vaikka mitä. Luota lopputulokseen. Et voi ennustaa, mistä uudet mahdollisuudet tarkalleen tulevat."

Matkalla tulee väistämättä myös paljon epäonnistumisia, mutta lamaantumisen sijaan uudet opit kannattaa ottaa mukaan seuraavaan yritykseen.

"Mikään ei yleensä mene, kuten on suunnitellut. Kun yrittää riittävän monta kertaa, joskus menee nappiin. Joskus onnistuu, ja joka kerta oppii soveltamaan paremmin".

3. Onnistu jo etukäteen

Oma ennakko-oletus tulevan tapahtuman onnistumisesta tai epäonnistumisesta vaikuttaa valtavasti itse lopputulokseen. Onnistumisen olettaminen takaa paremman itseluottamuksen, suoritusvarmuuden ja energisyyden, jotka puolestaan antavat mahtavat lähtökohdat tulevaan tilanteeseen. Omaan elämään voi vaikuttaa kuvittelemalla etukäteen onnistuvansa tulevissa haastavissa tilanteissa.

"Lopputulos ei tietenkään aina ole mahtava, mutta se voi olla, kun lähtee siitä ennakko-oletuksesta. Onnistuminen on mahdollista, kun olettaa sen mahdolliseksi. Harvoin käy niin, että olettaa tilanteen menevän pieleen ja sitten se yhtäkkiä meneekin hienosti täysin putkeen. Oleta, että tutustuminen onnistuu, ja iloitse siitä, kun joskus oikeasti käy niin. Jos ja kun tulee takkiin, hyvällä asenteella vaan kohti uusia tilanteita. Onnistumisen olettaminen jatkuvasti on kuin lihas, jota pitää treenata, jotta sitä pystyy käyttämään. Pettymyksiä tulee aina, eikä niiltä voi välttyä".

4. "Mitä ne muut minusta ajattelevat?" - eivät juuri mitään!

Yksi suurimmista syistä sosiaalisen passiivisuuden taustalla on pelko epäonnistumisista ja muiden ihmisten mielipiteistä. Vaikka voisi kuvitella toisin, muut ihmiset, ehkä läheisimpiä lukuunottamatta, eivät ajattele sinua juuri ollenkaan. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että voit tehdä vapaasti tärkeäksi näkemiäsi asioita ilman stressiä muiden ajatuksista. Vaikka epäonnistuisit jossain, kukaan ei muista virheitäsi tai kommelluksiasi kauaa.

"Joku viisas on sanonut: 'ihmiset loukkaantuisivat, jos he tietäisivät, kuinka vähän muut miettivät heitä.' Älä sinä loukkaannu tästä, vaan vapaudu turhasta stressistä. Tämän ajatuksen sisäistämistä helpottaa kokemus yrittäjänä: markkinoidessasi jotakin näet pian, että hyvin harva huomaa ollenkaan, mitä teet. Suunnilleen kukaan ei muista, mitä olet heille sanonut. Jos haluat, että joku muistaa asiasi, sinun tarvitsee jatkuvasti muistuttaa itsestäsi. Se on oikeasti aika vaikeaa saada ihmiset puhumaan asioistasi eteenpäin. Elämässä meitä kiinnostavat yleensä omat asiamme, ei haitan aiheuttaminen muille."

Muiden ihmisten keskittyminen oman elämänsä tapahtumiin mahdollistaa sen, että voit vapaammin yrittää, epäonnistua, oppia lisää, koittaa uudestaan ja lopulta onnistua.

"Se kuinka vähän muut ajattelevat sinua, on erityisen vapauttava ajatus juuri virheisiisi liittyen. Ne hukkuvat muuhun maailman menoon. Muut eivät kiinnitä niihin huomiota eivätkä muista niitä. He stressaavat omista asioistaan ja omista mokistaan. Kun teet itse paljon, et itsekään muista virheitäsi. Ne hukkuvat muiden tekojesi joukkoon. Ei yksi juttu ole niin merkityksellinen. Yksi mahdollisuus sinne tänne, sillä maailma on niitä täynnä. Eteenpäin, ja keskity seuraavaan juttuun."

5. Virheet opettavat eniten

Virheet ovat aktiivisen ihmisen ystäviä, sillä niistä saa valtavasti arvokasta oppia mukaan seuraavaan yrityksiin.

"Totu tekemiseen ja epäonnistumisiin. Enemmän tekemistä on enemmän oppia ja enemmän mahdollisuuksia. Virheitä ei voi eikä pidä eliminoida. Joskus onnistut ja joskus epäonnistut, ja sellaista se elämä on. Voit kokeilla paljon, sillä yksittäiset kokeilut ja tilanteet unohtuvat niin sinulta kuin muiltakin. Selviät kyllä seurauksista, kävi miten kävi. Mieti jännityksen iskiessä: mikä edes olisi pahinta, mitä todellisuudessa voisi tapahtua?"

Yksi hyvä Niemisen vinkki liittyy kirjallisuuden hyödyntämiseen. Muiden ihmisten elämäntarinoista saa arvokasta perspektiiviä siihen, miten paljon epäonnistumisia menestyvien ihmisten matkalle itse asiassa mahtuukaan.

"Itseäni on auttanut virheiden kestämisessä elämäkertojen lukeminen. Monelle tunnetulle muusikolle, urheilijalle, johtajalle ja poliitikolle on tapahtunut monia isoja mokia ihmissuhteissa tai työelämässä. Kaikille sattuu epäonnistumisia, mutta olennaista on jatkaa niistä eteenpäin."

6. Pidä puolesi alistumatta

Niemisen mukaan yksi tärkeä ihmissuhdetaito liittyy itsevarmuuteen ja omien puoliensa pitämiseen. Ihmissuhteissa tarvittavaa tavoitetilaa hän kuvaa assertiivisuuden käsitteellä.

"Assertiivisuus on optimitila alistumisen ja aggressiivisuuden välissä. Assertiivinen ihminen on hyvällä tavalla aktiinen ja napakka. Vahvan itsevarmuuden assertiivinen henkilö selviää helpommin takaiskuista ja luottaa riittävästi itseensä eri tilanteissa."

Ihmisestä huokuva varmuus ja karisma tekevät helpommin vaikutuksen keskustelun toiseen osapuoleen ja saavat hänet mahdollisesti suostumaan uusiin ehdotuksiin.

"Vaikka epävarma ehdotus olisi kuinka hyvä tahansa, ihmisiä epäilyttää lähteä kannattamaan mitään epävarman alistuvan henkilön ajamaa asiaa. Tästä johtuen suuri joukko hyviä ehdotuksia jää toteutumatta, kun ne jyräytyvät itsevarmempien, mutta joskus huonompien ehdotusten alle. Assertiivisena tyyppinä saat asioita eteenpäin. Ihmisille on hyvin luonnollista kannattaa varmemmin esitettyjä arkoja muminoita enemmän. Ehkä evoluutio ohjaa meitä kannattamaan toteuttamiseen kykeneviltä vaikuttavien ihmisten ehdotuksia."

7. Ystävällisyys sulattaa suurimmatkin muurit

Yksi suosikkivinkeistäni liittyy ystävällisten eleiden ja tekojen voimaan. Rauhallisena ja ystävällisenä pysyminen haastavassa sosiaalisessa tilanteessa vaatii erittäin hyvää itsevarmuutta, mutta se myös palkitsee voimakkaasti. Poikkeuksellisen hyvän tyypin tunnistaa siitä, että hän pystyy jättämään provosoinnin täysin omaan arvoonsa ja vieläpä vastaamaan haastavaan tilanteeseen tyyneydellä ja ystävällisyydellä.

"Tämä on hauskimpia sallittuja ihmissuhdepelejä maailmassa: ole ystävällinen viilipytty ilman vihaisia reaktioita, kun sinulle kettuillaan. Tämä vaatii harjoitusta, sillä vaistonvarainen reaktio jatkuvaan vinoiluun olisi nyrkki naamaan, haukku takaisin tai juokseminen karkuun. Voit olla todella iloinen lujuudestasi, kun pystyt tähän. Mikä tahansa ovela puolustus tai loukkaus tuleekin mieleesi, jätä se sanomatta. Nielaise terävät sanasi ja hymyile. Puhu rauhallisesti, itsevarmasti ja ystävällisesti. Tuo iloisesti esiin toisen hyviä puolia."

8. Tee asioita, joista olet kiitollinen tulevaisuudessa

Mitä tavoitteita elämälle sitten asettaakaan, ihmissuhdetaitojen roolia ei voi koskaan väheksyä. Olipa yksilön lähtötaso sitten hyvä tai erittäin huono, sosiaalisia taitoja pystyy aina parantamaan. Omien sosiaalisten taitojen aktiivinen kehittäminen, virheiden tekeminen ja niistä oppiminen kylvää siemenen, jonka satoa saa korjata elämän aikana moneen otteeseen. Epämukavuusalueelle astuminen on tässäkin yhteydessä tie menestykseen.

"Ohjaudummme helposti tekemään asioita, jotka ovat meille helppoja. Se on evoluution ja selviytymisenkin kannalta fiksua: jos meistä olisi mukavampi juosta ylämäki kuin syödä suklaata, olisimme kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten mäkiä juostessa. Kaikista helpoimmat minimipanostuksella tehdyt asiat eivät kuitenkaan usein ole sitä, mita todella elämältä haluamme. Parasta on jossain vaiheessa myöntää, että ilman kovaa työtä ei saa mitä haluaa."

"Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina."

 

Teksti: Juha Kalaoja / Superpotential

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Kommentoi vapaasti

Lue myös

Haluatko Superpotentialin uutisia myös sähköpostiisi?

bottom of page