top of page

Asenne menestyksen salaisuutena - Jari Litmasen tarina


Jari Litmanen on ylivoimaisesti Suomen menestynein jalkapalloilija, jonka saavutukset puhuvat puolestaan: Mestareiden liigan voitto Ajaxissa, viisi Hollannin mestaruutta, pelejä Euroopan mahtiseuroissa Barcelonassa ja Liverpoolissa, UEFA Cupin voitto, Suomen mestaruus ja ennätykselliset 137 maaottelua Suomen paidassa. Komeasta urheilu-urasta muistuttaa valinta Suomen vuoden urheilijaksi vuonna 1995, peräti 9 vuoden jalkapalloilijan titteliä ja kaupan päälle oma patsas Lahdessa.

Kiinnostavinta Jari Litmasen tarinassa on kuitenkin se intohimoinen asenne, joka mahdollisti tuon poikkeuksellisen kovan luokan menestyksen. Tutustuin Litmasen uraan hänestä kertovien kirjojen kautta ja poimin tärkeimmät tekijät menestyksen kannalta.

 

1. Vahva visio jo lapsena

Jari Litmasen lapsuutta kuvasi valtava innostus pallopeleihin jo pienestä pitäen. Lapsuudenkodissa ei koskaan painostettu urheiluun, vaan motivaatio lähti pikkupojasta itsestään. Isä Olavi Litmanen sai huomata palloiluhalukkuuden jo 3-vuotiaassa Jarissa, joka talvisin odotti töistä tulevaa isäänsä luistimet jalassa ja kaikki vaatteet päällä. Luistelemaan oli päästävä heti kun mahdollista.

Pallopelit kiinnostivat Jaria laaja-alaisesti, mutta toisaalta hän tiesi jo ala-asteella haluavansa jalkapalloilijaksi. Tästä kertoo jo ala-asteella kirjoitettu aine, jossa lasten piti kertoa omista toiveammateistaan. Muiden oppilaiden kirjoittaessa tavanomaisemmista ammateista (lentäjä, poliisi, veturinkuljettaja yms.), Jari tiesi jo 11-vuotiaana mitä haluaa elämältään. Hän kirjoitti aineen siitä, kuinka hänestä tulee jalkapalloilija.

Litmasen omien sanojen mukaan hänen opettajansa oli tuolloin ottanut hänet erikseen sivuun ja sanonut, ettei Suomesta lähdetä noin vain ammattilaiseksi. "Nyökyttelin opettajan sanoille, mutta samalla ajattelin, että kyllä minä kuitenkin lähden ammattilaiseksi", päättäväisyyttään jo lapsena osoittanut Jari kertoo kirjassaan.

 

2. Harjoittelun tuoma nautinto

Selkeästi suurin salaisuus Litmasen menestyksen takana oli rakkaus harjoitteluun ja omien taitojen jatkuvaan kehittämiseen. Hänen omatoiminen treenaamisensa lähti täysin hänestä itsestä, sillä kukaan ei käskenyt tai ohjannut häntä harjoittelemaan omalla ajalla.

Jo lapsena Jari treenasi uupumattomasti milloin missäkin, omalla pihamaalla ja kodin läheisillä kentillä. Pojan itsensä kehittelemät, hetken mielijohteesta syntyvät treenit pitivät sisällään hyvin erilaisia suorituksia – pomputtelua, haltuunottoja seinästä kimpoavista palloista, harhautusten hiomista, maalintekoa.

Yksittäinen päivätreeni ei kuitenkaan yleensä riittänyt, sillä Jari lähti joskus jopa kolmannen kerran pallon kanssa kertaamaan opittuja asioita. Kovassa harjoitusrumbassa toistoja tuli helposti kymmeniä, satoja ja jopa tuhansia lyhyen ajan sisällä. Sessiot kestivät useita tunteja kerralla ja harrastuksessa vierähti huomaamatta koko päivä. Usein Jari piipahti sisällä ainoastaan syömässä ja juomassa. Kentällä liikkui yksinäinen puurtaja, joka toisti tunnista toiseen yksinkertaiselta näyttäviä perusasioita.

Pojan palloiluinto ei rajoittunut pelkästään jalkapalloon, sillä talviaikaan jääkiekko toimi hyvänä korvikkeena kuningaslajille:

"En pysty muistamaan, että olisin ikinä jäänyt yksistäkään treeneistä pois siksi, että minua ei olisi kiinnostanut mennä. Ennemminkin oli toisinpäin. Esimerkiksi talvisin jääkiekkoharjoitusten pakkasraja ulkona taisi olla -20°. Muistan, kuinka joskus puhaltelin lämpömittariin, jotta saatoin soittaa jollekin pelikaverille kertoakseni lämpötilan olevan meillä vain -19,5°"

Ensimmäinen liigakausi Lahden Reippaassa 16-vuotiaana tulokkaana tarkoitti koulunkäynnin ja peräti 2-3 päivittäisen harjoituksen yhdistämistä. Vaikka aika olikin raskasta, treenaamisesta Jari nautti silti valtavasti.

"Harjoittelin tuolloin 3-6 tuntia päivässä. Vaikka minulla oli joskus vaikeuksia herätä aamuisiin kouluun, harjoittelemaan heräsin oma-aloitteisesti ja ilman ongelmia. Silloin menin mielelläni illalla aikaisin nukkumaan, koska tiesin, että herään aamulla treenaamaan. Se oli yhtä juhlaa."

 

3. Lahden Suurhallin merkitys: mahdollisuudet ympärivuotiseen harjoitteluun

Litmasen uraa taaksepäin katsottaessa ei voida myöskään sivuuttaa vuonna 1981 valmistuneen Lahden Suurhallin merkitystä. Jarista olisi varmasti tullut jalkapalloilija ilman Suurhalliakin, mutta hallissa yksin, kaverin ja joukkueen kanssa vietetyt tuhannet harjoitustunnit väistämättä edistivät urakehitystä.

Litmanen ymmärsi jo varhain, että huipulle nouseminen edellyttää säännönmukaista lajiharjoittelua ympäri vuoden. Hän tiesi, että helpoltakin näyttävien suoritusten muuttuminen automaattiseksi vaatii omatoimista harjoittelua, keskittymisrauhan ja tuhansia toistoja pallon kanssa. Hallissa Litmanen sai keskittyä juuri niihin asioihin, joita piti tärkeinä - niin vahvuuksiin kuin heikkouksiinkin. Erona useimpiin muihin Jari viihtyi hallissa yksin, sillä hän ei kaivannut seuraksi valvojaa, piiskuria tai edes ohjaajaa. Kaikki lähti hänestä itsestään.

Välillä Jari hyödynsi hallia niin aktiivisesti, että häntä oli jopa vaikea saada tulemaan kotiin. Isä-Olavin kärsivällisyys oli koetuksella, kun hän välillä joutui tuntikausia odottelemaan poikaansa katsomossa. Monesti tilanne ratkesi vasta siihen, että hallista sammutettiin valot.

"Monet kerrat olin Suurhallissa kolmesta jopa iltayhdeksään. Jätin kotiin isälle lapun, että olen hallilla. Joskus viiden-kuuden aikoihin isällä oli tapana ajaa hallille kyselemään, joko olen valmis lähtemään kotiin. Yleensä pyysin, että jäisimme vielä hetkeksi. Isä odotteli lueskellen iltapäivälehtiä. Seitsemän maissa sama toistui. Yhdeksältä hallia ruvettiin laittamaan kiinni ja isä totesi, että nyt pitää lähteä – minun piti mennä aamulla kouluun ja hänen puoli seitsemäksi töihin. Jossain vaiheessa isäkin oppi tulemaan hallille suosiolla vasta myöhemmin, koska tiesi, etten kuitenkaan halua lähteä ennen yhdeksää."

 

4. Isältä saatu menestymisen malli

Litin tarinaa analysoitaessa unohtaa ei sovi myöskään jalkapalloilevan isän, Olavi Litmasen roolia pienen pojan esikuvana. Omassa elämäkerrassaan (Litmanen 10) Jari painottaa vahvasti sitä, miten isän innostus, tuki ja esimerkki vaikuttivat positiivisesti nuoren pojan tekemiseen. Olavi ei ollut ihan mikä tahansa sunnuntaifutaaja, sillä pitkän linjan pelaajana hän ehti pelata kymmeniä vuosia Lahden Reippaassa, voittaa yhden Suomen mestaruuden, viisi Suomen cupia ja pelata jopa Suomen maajoukkueessakin.

Ahkeruudestaan ja kovasta työtahdistaan tunnettu isä oli mukana Jarin aamuharjoituksissa, valmensi juniorijoukkuetta, kyyditsi ja kannusti, mutta ennen kaikkea hänen oma esimerkkinsä jalkapalloilijana auttoi Jaria luomaan itselleen mielikuvia tulevasta menestyksestä jalkapallon parissa.

Isän menestyksekkäästä urasta kertovien lehtileikkeleiden, kuvien ja vanhojen pelipaitojen tuomat muistot vaikuttivat Jarin haaveisiin pelata Lahden Reippaassa ja myöhemmin A-maajoukkueessa. Isän saavutukset toimivat sopivana haasteena myös pojalle. "Sain tunteen siitä, että ylipäätään on mahdollista menestyä. Jos se oli mahdollista isälleni, niin miksei minullekin?", Litti kertoo kirjassaan.

 

5. Päättäväisyys voittaa muiden epäilykset

Kuten niin tavallista, Jarin ympärillä olevat ihmiset pyrkivät omalla huolehtimisellaan hidastaa pienen pojan haaveilua ammattipelaajan urasta. "Suomessa jalkapallosta ei voi tehdä ammattia kuten Hollannissa. Suomessa pitää pelaamisen lisäksi ajatella opiskelua tai työtä. Jalkapallo on Suomessa enemmän harrastus, tosin raskas ja paljon aikaa vievä harrastus", Jarille sanottiin jo pienenä.

Päämäärätietoisella Pikku-Litillä oli kuitenkin niin vahva visio, että haaveet jalkapalloilijan urasta eivät kaatuneet edes muiden kehotuksiin. "Usko omiin kykyihin on kaatanut vuoret ja murtanut ennakkoluulot", Litti toteaa kirjassaan.

Panostus jalkapalloon tarkoitti myös unelman kannalta epäolennaisten asioiden poissulkemista. Litmasen omien sanojen mukaan treenaaminen ja pelaaminen määrittivät elämää niin paljon, ettei hän ollut kunnnolla mukana ikäistensä maailmassa ja jätti muun muassa viikonlopun illanvietot suosiolla väliin. "Välillä koin selvästi, että olen vähän outo tapaus ja irrallaan kaikesta. Silti samaan aikaan puhuin avoimesti siitä, että tavoittelen jalkapallosta ammattia."

 

6. Ei rahasta, vaan aina rakkaudesta lajiin

Jari Litmasen uraan tutustuessa on tullut selväksi, että vahva sisäinen motivaatio – rakkaus harjoitteluun ja pelaamiseen – on aina lapsuudesta uran huippuhetkiin saakka voittanut ulkoisen motivaation lähteet – rahan, menestyksen ja kuuluisuuden. Huikea ura ei olisi ollut mahdollista ilman Litmasen intohimoista, jopa fanaattista suhtautumista itsensä kehittämiseen.

Itse asiassa jalkapallo on ollut niin vahva osa Litmasen elämää, että hän ei kirjansa mukaan koe koskaan aloittaneensa jalkapalloilua, eikä myöskään aio sitä koskaan lopettaakaan. Tässä mielessä hän sanoo omaavansa brasialaisen suhtautumisen lajiin, sillä lajin menestysmaassa synnytään, kasvetaan ja eletään pallon kanssa ja pelaaminen jatkuu läpi elämän itselleen sopivalla tasolla.

Kokonaisuutta katsottaessa Litmasen menestystarina ei rakennu minkään yksittäisen tekijän varaan, vaan pikemminkin kyse on monien palasten sopimisesta yhteen. Kuten Hannu Teider kirjassaan toteaa,

"Jari Litmasen harppausta huipulle ei selitä yksin urheilugeenit, kannustavat vanhemmat, ammattitaitoiset valmentajat, hyvä seura, kova työ tai edes sisukas luonne. Kokonaisuus on ainutlaatuinen, pienistä puroista kasvanut vuolas virta."

Ennen kaikkea Jari Litmasen henkiset ominaisuudet – intohimoinen asenne, rakkaus pelaamiseen, herkkymätön tahdonvoima ja keskittyminen täysillä oman unelmansa toteuttamiseen – ovat mahdollistaneet kaiken ulkoisen menestyksen. Kuten Litti itsekin toteaa,

"Suurimpia vahvuuksia urallani ovat olleet intohimo ja vahva halu"

 

Teksti:

Juha Kalaoja | Positives.fi

Kirjallisuus:

Hannu Teider: Kultakenkä - Tie Mestaruuteen. WSOY, 1995

Jari Litmanen: Litmanen 10 (Omaelämäkerta). Tammi, 2015

 

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Kommentoi vapaasti

Lue myös

Haluatko Superpotentialin uutisia myös sähköpostiisi?

bottom of page